maanantai 23. huhtikuuta 2012

Robinin (kenen?) levyn muutamat levittäjät ja lataajat poliisin syyniin - Teoston & Co. mielivaltaisuus suoranainen rikos!

Media kirkui tänään 23.04.2012 suurin otsikoin, että Robinin levyn harvalukuinen lataaja- ja/tai levittäjäjoukko joutuu nyt viranomaistutkintaan. Hieraisin ensin silmiäni, sitten tarkastin vielä, vaikka asian tiesinkin, että onko nyt aprillipäivä ja lopuksi varmistuttuani aprillipäivän olemattomuudesta suoranaisesti TYRMISTYIN, että eikö eliitin mielivallalla ole enää mitään rajaa!

Alustukseksi voisin sanoa, että allekirjoittanut katselee välillä täysin laillisesti turkkilaisen suomalaisille pyörittämän ainakin osittain laittoman Nordic-Tv:n elokuvia. Kyseisessä paikassa on tuhansittain laadultaan melkoisen vaihtelevia, mutta täysin katsottavia elokuvatallenteita. Viranomaiset näyttävät olevan voimattomia ja Yhdysvaltain tekijänoikeusalan elvistelijöitä ei tunnetusti kiinnosta jonkun kärpäspaskavaltion pienimuotoiset rikokset.

Edellä mainittu etenkin lataajien osalta on hyvä esimerkki siitä, että tekijänoikeusalan globaalit toimijat ovat todellisia RIKOLLISIA! Ja tämä uusin ns. "Robin-tapaus" todistaa yllätyksekseni myös suomalaiset tekijänoikeusnatsit rikollisiksi. Perustelua ei tarvitse kaukaa hakea, sillä tekijänoikeusnatsien toiminta on MIELIVALTAISTA ja jopa "rasistista"! Miksikö? Juuri siksi, että jonkun mitättömän Robinin levyn lataajia tai levittäjiä, jotka tulevat kaiken lisäksi todennäköisesti olemaan Suomen ääliömäisen rikosvastuuikärajahaarukan alapuolella eli lapsia tai sitten nuoria, vainotaan, vaikka tälläkin hetkellä kansalaiset ja todelliset toiminnastaan merkittävää hyötyä saavat rikolliset latailevat ja levittelevät laittomasti ties mitä tekijänoikeuslakien vastaista ja etenkin suurin osa levittäjistä porskuttaa vailla huolen häivää!

Kehotankin kaikkia Robinin levyn laittomasti ladanneita/levittäneitä ja heidän perheitään vastaiskuun ryhmäkanteen muodossa näitä apartheidmaisia tekijänoikeuslakeja ja -natseja vastaan! Etenkin, kun suurin osa todennäköisistä lapsilataajista ei varmaan edes tiennyt, että koko touhu on laitonta. Oletan nimittäin, että aikuiset eivät lataile tai edes levittele Robinin levyä varsinkaan ennakkoon täysissä täpinöissä? Ryhmäkanteen aihe on yksinkertainen eli yksityisyyden de facto mielivaltainen loukkaus (käräjäoikeus määräsi operaattorit, mutta vain kaksi [Elisa ja Sonera] antamaan internetliittymien yhteystiedot) ja barbaarisen valikoiva rasistinen ja epätasa-arvoinen syytetoiminta!

Allekirjoittanut itse ei lataile laittomasti mitään, ja internetiin ladattujen streamingien katseleminen ei ole laitonta, joten puolestani jokainen laiton lataaja ja etenkin laiton levittäjä (rikollinen) sekä kyseisten streamingien levittäjä (rikollinen) voidaan tuomita vaikka elinkautiseen, mutta se tarkoittaa saatana silloin sitä, että jokainen yksittäinen lataaja ja etenkin lataamisen mahdollistaja eli levittäjä ovat samalla viivalla!

Ensimmäinen järkyttävä huomio kohdistuu nimittäin siihen, että tässäkin tapauksessa viattomia lataajia metsästetään, kun pääkriteeri pitäisi olla levittäjien etsintä. Uutisten mukaan haasteen jättänyt tekijänoikeusmafia on todistanut, että kaikki 82 syytteen alaista on myös alkuperäisesti levittänyt kyseistä levyä. Mikä todiste se muka on? Viranomaisten se pitää ensin todistaa, eikä puolueellisen tahon! Toisekseen, jos yhden tapauksen osallisia metsästetään, niin silloin pitää metsästää toisenkin tapauksen ja kolmannen tapauksen! Lisäksi on otettava huomioon myös tapauksen kokonaisuus, sillä on aivan eri asia puhua esimerkiksi jostakin Elvis Presleyn koko tekijänoikeuden alaisen tuotannon laittomasta massalevittämisestä kuin jostain tuntemattoman Robinin yhden esikoislevyn muutamasta laittomasta latauksesta tai levittämisestä!

Edellä mainittu paljastaakin paskahousutekijänoikeusnatsien natsimaisuuden sekä rikollisuuden ja kyseisille tahoille kyykkivien (ilmeisesti lahjottujen) viranomaisten ja syyttäjien suoraltaan rikollisen toiminnan! Miksi ihmeessä käräjäoikeus antoi tekijänoikeushihhuleille siimaa tällaisen minimaalisen rikoksen edessä, kun paljon vaikeampiakin rikoksia on selvitettävänä koko ajan jopa siis tekijänoikeuspuolella? Ja vieläpä ilman puolueettomia todisteita? Siksi, että naiivit Robinin levyä ladanneet (varmaankin lapset tai muut taukit) on helppo käräyttää näkyväksi esimerkiksi kaikille muille ammattitaitoisimmille tekijöille, kun niitä ammattimaisia ja kokeneita rikollisia (lue: etenkin massalevittäjiä) ei saada kiinni kuin jollain FBI:n ja NSA:n avulla! Törkeää LASTEN JA OSAAMATTOMIEN HYVÄKSIKÄYTTÖÄ, sanoisinko!

Joten painakaa se mielivaltanne suoraan sanoen läskeihin perseisiinne kapitalisti-imperialistitekijänoikeusnatsit ja alkaa hankkimaan niitä oikeita tekijöitä linnaan ja sitten vasta ottakaa harrastelijat kiinni!

Tämä faktapitoinen relevanttia tasapuolisuutta ja kansalaisoikeuksia puolustava relevantti kirjoitus on varmaankin jonkun hyysärin mielestä selkeästi sellaista asiatonta vekkulia vihapuhetta, jolla muun muassa erinäiset mielipiteet historiallisista valheista yritetään vaientaa, mutta onneksi tekijänoikeusnatsit eivät ole kansanryhmä, vaan yksinkertaisesti ylimielisten ja mielivaltaisten riistäjien rikollinen blokki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti