torstai 26. huhtikuuta 2012

Keskusta-puolue tuhoaa nykyisellään itse itsensä - "Menisin mieluummin Väyrysen kuin Kiviniemen puhetilaisuuteen"

Mikähän siinä on, että Suomen Keskusta tuntuu aina aika-ajoin itse tuhoavan menestyskulkunsa, kun riitainen puolueväki marssii poteroihinsa puolustamaan omia kantojaan vailla heräämistä siihen, että ainoastaan yhteistyö voi tuoda menestystä? Tietysti yksi syy edellä mainittuun on se, että Suomen Keskusta on niin sanotusti "koko kansan puolue" eli siis puolue, jolla on kannatusta koko Suomessa tasaisesti, kuten esimerkiksi vaalien lopputuloksista voi usein päätellä.

Kuitenkin tämä uusin Keskusta-puolueen amokjuoksu kohti lopullista kuivumista tai sitten vaihtoehtoisesti kohti uutta voittoisaa tulevaisuutta, on ollut koko puolueen historian naurettavin. Uusin todiste tästä pelleilystä on se, että osa puolueesta ei halua edes kuulla vaihtoehdosta, jossa vanhan kaartin kovat nimet Mauri Pekkarinen tai etenkään Paavo Väyrynen olisi puolueen puheenjohtajana. Miksi osa Keskustan kenttäväestä haluaa siis puukottaa itseään suoraan sydämeen?

Paavo "Peruspaavo" Väyrynen

Ei nimittäin tarvitse olla kiihkeä Keskustan kannattaja taikka politiikan asiantuntija, että tajuaa ne realiteetit, jotka puhuvat vain ja ainoastaan Paavo Väyrysen puolesta! Miksi ihmeessä Paavo Väyrynen olisi "liian vanha" tai "väärä valinta" puolueen johtoon, kun hän on tällä hetkellä selkeästi ainoa keskustalainen politiikko, jolla on edes vähän uskottavuutta jäljellä!

Paavo Väyrynenhän on nimittäin ainoa varteenotettava keskustalainen, joka voi tosissaan puhua Suomen kansan vihaamaa europolitiikkaa ja EU-politiikkaa vastaan, kun kaikki muut poliittiset kepulaisjohtajat ovat enemmän tai vähemmän kuin suossa eurokantojensa kanssa. Onko Keskustan aktiiviväen ja kenttäväen mielipide siis se, että suomalaisten kansalaisten pitäisi kunnioittaa jotain tuuliviirimäistä Mari Kiviniemeä, joka pääministerinä hyysäsi Euroopan unionin plösökerhoa lähes enemmän kuin mahdollista ja sitten heti oppositioon pudottuaan alkoi kestämättömällä pohjalla olevan olemattoman vastaiskun pelkillä korusanoilla. Tai sitten pitäisikö äänestää jotain juniori-ikäistä Tuomo Puumalaa tai kokematonta Juha Sipilää, joista suurin osa kansasta osaa muodostaa vain yhden sanan mittaisen kysymyksen: KUKA?

Keskustalla on siis hyppysissään todellinen kultakimpale, veteraanipolitiikko Paavo Väyrynen, mies, joka voi haastaa niin perussuomalaiset, niin kokoomuslaiset, niin viherhihhulit, niin vasemmistoliittolaiset, niin demarit kuin myös jopa ruotsalaiset sönköt. Kaiken lisäksi Paavo "Peruspaavo" Väyrynen elää tällä hetkellä presidentinvaalien aiemman nosteen jälkeen uutta uskottavaa poliittista ajanjaksoa kuin jossain kulttimaineessa, jonka moottorina toimivat kaiken ikäiset suomalaiset, jopa politiikasta piittaamattomat teinit! Mutta ei, onhan keskustalaisilla monen keskustalaisvaikuttajan mielestä varaa jättää edellä mainittu ihmemies pois puoluejohdosta, koska hän on liian vanha ja liian kokenut?

Eli jos te riitaisat ja päämäärättömät Keskusta-puolueen päättäjät haluatte väkisin upottaa puolueenne, niin valitkaa ihmeessä osaamaton ja suomalaisille tuntematon EU-mielinen selittäjä ja säätäjä. Silloin minä entisenä Keskustan äänestäjänä veisaan ikuiset hyvästivirret Keskusta-puolueelle ja menen Paavo Väyrysen puhetilaisuuteen oli Keskustan puheenjohtajan puhetilaisuudessa kuka vain puhujana! Niin ja äänestän ainoaa Väyrysen vaihtoehtoa, Perussuomalaisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti