sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Analyysi: Suomen jääkiekkojoukkue ei tarvitse Valtteri Filppulaa

Suomen Leijonat olisivat tarvinneet Teemu Selänteen, jääkiekon supertähden. Sen sijaan maajoukkuekokemusta vain vähäisesti omaavalla Valtteri Filppulalla Suomi ei käytännössä tee mitään vuonna 2012. Täytyy toki todeta, että Valtteri Filppula on tarvittaessa tervetullut Leijoniin, sillä eihän Suomesta yksinkertaisesti löydy liikaa kohtuullisia tai hyviä pelimiehiä.

Valtteri Filppula

Mutta tosiasiat puhuvat kuitenkin jopa Filppulan poisjättämisen puolesta. Faktat ovat nimittäin karut. Filppula ei ole juuri edes osallistunut maajoukkue-edustuksiin NHL-kiireidensä takia ja silloin harvoin, kun on, niin Filppulan taso on ollut alhainen, eikä tehoja juurikaan ole tärkeässä paikassa tullut. Filppula on myös Detroit Red Wingsin -NHL-organisaatiossa kauan palvelleena jäänyt käytännössä kokonaan ilman kovaa kansainvälistä kokemusta kansainvälisistä isoista kaukaloista.

Filppulan ainoa merkittävä aikuisajan maajoukkuekokemus on Vancouverin olympiakisoista vuodelta 2010 ja silloinkin tunnetusti pelattiin NHL-kaukalossa eli pienen koon jääkiekkokaukalossa. Lisäksi Filppulan tulo Leijoniin tarkoittaisi sitä etenkin nyt, kun suurimmat suomalaistähdet ovat Mikko Koivua lukuun ottamatta poissa, että Filppulalle asetettaisiin median ja kansan taholta erittäin  kovia odotuksia, jollaisia Filppula ei Detroitissa juurikaan ole joutunut kokemaan monen huomattavasti suuremman tähden ollessa joukkueen kantavia voimia, vaikka nykyään onkin jo tärkeä pelaaja organisaatiolle.

Toisin sanoen Valtteri Filppula on eräällä tavoin jopa riskivalinta Jukka Jalosen Leijonille, jonka pelitapa seurailee tarkasti Jalosen millintarkkaa pelikirjaa, ja jossa Filppulalle eittämättä siunautuisi se suuri maalintekovelvoite, johon Filppula ei ole valmis saati edes kykeneväinen ison jääkiekkokaukalon takia.

Sanotaan se siis nyt suoraan. Valtteri Filppula ei olisi ongelma esimerkiksi Doug Sheddenin tai Juhani Tammisen kaltaisten "motivaatiovalmentajien" alaisuudessa ja muiden suomalaistähtien mukana ollessa, mutta nyt Jalosen duunarijoukkueessa, duunarina tunnettu Filppula voisi olla jopa ongelma, sillä Filppulasta ei ole mitään hyötyä duunarina jo valmiissa duunarijoukkueessa etenkään, kun pelikokemus, taktiikkakokemus, kaukalokokemus ja pelaajatoverien tuntemus on minimaalista!

Valtteri Filppula on siis ihan ok-tason lisä Suomen Leijonille noin oletuksena, mutta ei missään nimessä mitenkään tarpeellinen sateentekijä saati suuri ratkaisija. Totuus on siis se, että Valtteri Filppulaa ei tarvita tässä tulevassa MM-joukkueessa, mutta mikäli Jalonen hänet suostuu ottamaan, niin eipä Filppulasta antisankariakaan voi tulla, paitsi olutta litkivien jääkiekosta mitään tietämättömien spedejen mielestä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti