maanantai 23. huhtikuuta 2012

Koulukiusaaminen kitkettävä kokonaisuudessaan kovalla kädellä - VÄLITTÖMÄSTI!

Hellin usein ajatusta, jossa Italiassa on lapsi, jota kiusataan rajusti koulussa niin henkisesti kuin fyysisestikin kouluun tulleiden uusien ihmisjätekakaroiden toimesta. Tämän pojan isä on Mafian korkea-arvoinen henkilö. Kiusaaminen kantautuu lopulta isän tietoon, vaikka poika onkin yrittänyt peitellä kiusaamistaan, kuten usein pahasti kiusatut tekevät sinällään viisaasti. Tiedon kantutumisesta isän tietoon on kulunut vain vuorokausi, kun jokainen kiusaaja katoaa. Poliisilaitoksella ihmetellään outoa viiden pojan katoamista. Kuukauden päästä kadonneiden viiden pojan jäänteen löytyvät teollisuusaluuelta happoastiasta...

Joka päivä jopa tuhansia suomalaisia lapsia kiusataan koulussa. OSA KIUSATAAN JOPA HENGILTÄ! Suurin osa kiusaamisesta jää pimentoon, koska kiusatun asema on Suomessa yhtä huono kuin on rikoksen uhrin ja itse asiassa jopa huonompi. Ihmettelen syvästi, että miksi "aikuiset" opetushallituksessa ja politiikan huipulla ei tajua sitä tosiasiaa, että kiusaamisesta ei ole järkevää kertoa, kun se vain pahentaa asiaa tai pahimmassa tapauksessa kiusattu joutuu muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Miksi ihmeessä kiusattua siis rangaistaan?

Kiusaaja sen sijaan porskuttaa virne naamallaan, kun sossutädit hyysäävät ja vanhemmat ymmärtävät. Ennen vanhaan hyvinä aikoina tuli karttakeppiä perseelle tai sormille ja se oli siinä. Nykypäivänä Suomessa ei saa opettaja edes sanoa vastaan hemmotelluille kiusaajille tai muuten kännykällä soitetaan vielä poliisit paikalle ja syytetään opettajaa ties mistä. Itse asiassa myös opettajat joutuvat näiden Saatanan riivaamien paskakakaroiden kiusan kohteeksi, ja kun ei voi mitään tehdä, niin opettajien pitää vain kärsiä. Jos opettaja puuttuu liikaa tilanteeseen, niin vaarana on haaste oikeuteen.

Totuushan on jälleen kerran se, että nämä kovapäiset toisten elämän pilaavat henkisen ja fyysisen väkivallan kiusaajat eivät opi kuin väkivallan kautta, että nyt on lopetettava. Niin ihanaa kuin se olisikin, että hyysäriämmät ja -äijät saisi puhumalla ja hyysäämällä kyseisistä pedoista ihmisiä, niin se nyt vain sattuu olemaan utopiaa ja me normaalit ihmiset sen tajuamme! Tiedämme siis nyt keinon taistella koulukiusaamista vastaan, mutta miten tuo taistelu täytyy käydä? Miten siis suoritamme koulukiusaamiselle natsitermein "lopullisen ratkaisun"? Oletan nimittäin, että päättäjillä on halua muuhunkin kuin korupuheisiin, kun tuhansia lapsia rääkätään jokaisena koulupäivänä useita tunteja.

Ensiksi täytyy heti muistuttaa ja kieltää teiltä pahimmin kiusatuilta, että oikeutta EI saa ottaa omiin käsiin. Toisin sanoen kouluammuskelijoita ja muita luusereita ihailevat, lopettakaa se ihailu kuin seinään! Vaihtoehtoja on monia ja esittelen niistä merkittävimmät tässä ja nyt.

Koulukiusaaminen on valtiovallan vastuulla, mutta valtiovalta ei tee asialle oikeasti mitään. Annan neuvon teille lainsäätäjille. Lakiin pykälät, että koulukiusaajat teloitetaan. Sitten hankitaan vaikkapa Pakistanin turvallisuuspoliisi ISI:ltä virka-apua ja kuolemanpartiot kouluihin. Sitten, kun kiusaustapaus ilmenee, niin ISI:n joukot paikalle ja kiusaajalle nappi otsaan koulun pihalla koko kouluväen läsnäollessa (toki tapauksen pitää olla selkeä, epäselvissä tapauksissa epäilty kiusaaja putkaan tutkimusten ajaksi). On hyvä myös kuvata ISI:n kuolemanpartion Suomen lain mukaisesti toimittama tapahtuma, jotta se voidaan esittää esimerkiksi uutisissa. Veikkaanpa, että koulukiusaaminen loppuu vuorokaudessa, mutta takuulla kuukauden sisällä.

Mikäli edellä mainittu pomminvarma keino ei kelpaa hyysääjille Suomen valtionjohdossa, niin ideaahan voi jalostaa ja kehittää loputtomiin. Esimerkiksi kiusaajalta käsi irti, silmät puhki, 100 vuotta pyttyä ja niin edelleen. Ja nyt tietysti joku hyysäri luettuaan järkyttyy, mutta älä allekirjoittaneen faktoista järkyty, vaan järkyty siitä, että tuhannet lapset kärsivät koulukiusaamisesta juuri kaltaistenne hyysärien takia, jotka eivät osaa lopettaa koulukiusaamista kovalla kädellä ja nopeasti!

Jos ja kun hyysäävä valtiovaltamme ei saa mitään aikaiseksi, kuten ei ikinä selvästikään saa, niin silloin toiminta jää valitettavasti kiusatun omalle vastuulle ja oman harkinnan varaiseksi. Ennen kaikkea on tärkeä muistaa, että rikoksen polulle ei saa lähteä. Jos kiusaaminen on fyysistä, niin silloin saa de facto vastata takaisin. Eli pitää hankkia itsepuolustustaitoja, kuten esimerkiksi nyrkkeilykokemusta ja sitten tiputtaa oikean hetken koittaessa kiusaajajoukon johtaja. Edellä mainitussa operaatiossa pitää kuitenkin muistaa Suomen paskalaki itsepuolustuksen osalta eli toisin sanoen kiusatun pitää ottaa ensin isku itseensä ja vasta sitten toimia. Mutta toimintatapa toimii ja parhaimmassa tapauksessa vanha kiusaajajoukko alkaakin kunnioittamaan äpäräjohtajansa pudottamista ja pudottajaa.

Sen sijaan henkiseen väkivaltaan ei kiusatulla ole juurikaan helppoja keinoja puuttua, sillä yleensä henkisesti kiusatut ovat hiljaisia ja verbaalisia puhetaitoja ei noin vain itselleen hankita kouluttautumallakaan, kun on vielä kaiken lisäksi kiusattu. Tässä tapauksessa  kiusatun kannattaa esimerkiksi tarkastella lähipiiriään. Josko vaikka naapurin naisystävän serkku olisi moottoripyöräkerholainen. Jos tärppää, niin ei kun apua pyytämään ja esimerkiksi miehen prätkän kyydissä kouluun siten, että kiusaajat näkevät kyseisen aktin. Kiusaaminen loppuu siihen absoluuttisesti.

Kuten edellä olevista kliinisistä ratkaisukeinoista huomaatte, niin kouluissa tapahtuvan barbaarisen, brutaalin ja hirviömöisen kiusaamisen voi lopettaa täysin laillisesti ja valtion toimesta jopa ääliömäisen helposti. Mutta niin kauan, kun Suomen valtio hyysää kiusaajia ja potkii kiusattuja päähän, ongelmien ratkaisu on vaikeaa ja selvästikin kiusattujen omalla vastuulla, mutta silloinkin siis kuitenkin mahdollista ja vieläpä täysin laillisen keinoin.

Tämän artikkelin myötä näemme konkreettisesti, että länsimaisen kulttuurin suurin ongelma on ihmisjäteaineksen uskomattoman systemaattinen hyysääminen ja se ilmenee mitä konkreettisimman juuri hirvittävän yleisessä ja kauhistuttavassa koulukiusaamisessa, osa-alueessa joka kurjistaa ja pilaa tuhansien ihmisten elämän vuosittain. Ottakaa siis päättäjät ne vähäiset aivonne vihdoin käyttöön ja pelastakaa kiusatut!

Kaikille kiusatuille kestämistä ja onnea laillisessa taistelussa pahuutta vastaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti