torstai 26. huhtikuuta 2012

Pääministeri Katainen esitti surunvalittelut Varkauden uhrin omaisille - SORMI PYSYY PERSEESSÄ!

Pääministeri Katainen, väitteen mukaan rikollinen asiakirjaväärentäjä, julkivalehtelija ja epärehellinen ministeri, esitti eduskunnassa surunvalittelunsa Varkaudessa HIRVITTÄVÄN AGRESSION kohteeksi joutuneen lapsen omaisille. Valheella elävän pääministerin surunvalittelut eivät uskomukseni mukaan ole riittävät toimenpiteet uhrin omaisia kohtaan, kun samaan aikaan Suomen ihmisjätepopulaatio juhlii joko vapaana, vapautettuna taikka vankiloissa hyysättävänä?

Olisiko se SORMI OLLUT LIIAN VAIVALLOISTA POISTAA REKTUMISTA ja alkaa lupailemaan kunnon tuomioita näille jätekasoille, jotka liikkuvat meidän rehellisten ja hyväntahtoisten ihmisten keskuudessa korjaamassa rietasta satoaan? Esimerkiksi vaikkapa vain 50 vuoden minimituomio murhaajille? En usko, että tuollainen ponnistus olisi liikaa edes herra Kataiselle, vaikka hänellä onkin alati kiire pumpata Suomen rahoja pois maasta EU:n plösökerholle.

Ja tuo 50 vuoden minimituomio murhaajille, oli ihan vain esimerkki. Allekirjoittanut ei luonnollisestikaan kannata noin hyysääviä tuomioita jätekasan tasoisille viattomien murhaajille. Mutta koska päättäjillä ei ilmeisesti ole aivokapasiteettia muodostamaan järkeviä mielikuvia KOVIEN RANGAISTUSTEN vaikutuksista, niin allekirjoittanut voi havainnollistaa jälleen kerran kliiniset faktat kaikkien luettaviksi!

Tässä Varkauden irrelevantissa ja barbaarisessa yllätysmurhassahan murhan suorittanut ali-ihminen oli tiettävästi halukas murhan kautta pääsemään vankimielisairaalaan lekottelemaan. Toisin sanoen, jos edellä mainittu pitää paikkansa, niin VALTIOVALTA OLI DE FACTO HYYSÄYSVIMMASSAAN OSASYYLLINEN MURHAAN! Miettikääpä, olisiko tämäkään "hullu" tehnyt tätä kammottavaa murhaa, jos murhasta olisi tuomiona elävälle tuomitulle raajojen repiminen Kauppatorilla ja sen jälkeen suoritettava silmien puhkominen kusialtaiksi kansalaisille?

Voin vastata edellä mainittuun kysymykseeni itse, sillä vastaus on kaikille aivot omaaville hyvin selkeä. 99% varmuudella kyseinen hyysäyshoitoon halunnut "hullu" ei nimittäin olisi tehnyt kyseistä irvokasta murhaa, koska kyseessä ei todennäköisesti edes ollut oikeasti täysimääräinen hullu, vaan älliä päässään vähintään sen verran omannut väkivaltainen peto, että osasi harjoittaa väkivaltaa saadakseen hyysäyskortin valtiovallalta! Mitä tulee sitten siihen oikeasti hullujen ihmisten osuuteen, niin väkivaltaisten oikeiden täysimääräisten hullujen kuuluukin päättää päivänsä valtiovallan teloitustuomioon, jos yltyy tuollaiseen ali-ihmismäiseen hirmutekoon.

Että olisiko teidän päättäjien nyt vihdoin aika kaivaa ne SORMET POIS PERSEISTÄNNE ja alkaa jotenkin myös estämään näitä barbaarisen iljettäviä ihmisjätekasamurhaajien ja -väkivallantekijöiden agressioita nykyisellään vallassa olevien "surunvalittelujen" sijaan tai edes ohella? LOPETTAKAA SIIS VÄKIVALTA, kun avaimet ovat teidän käsissänne!

Väkivalta loppuu joko päättäjien toimesta tai tämän adressin saavuttaessa miljoona suomalaista allekirjoittajaa! Silloin ei surunvalitteluja suunnata väkivallan uhrien omaisille, koska UHREJA EI YKSINKERTAISESTI OLE!

http://www.adressit.com/vakivaltarikollisuus_lopetettava_koko_maailmasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti